Tässä sitten uusin osa, olkaa hyvät ^^

 

Koska oli perjantai-ilta, Gina saapui yliopistosta käymään kotona. Paulieta hän ei ollut valitettavasti saanut raahattua mukaansa. Tytön kuitenkin säikäytti pihan hiljaisuus, ja talon pimeys. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän aavisti pahaa. Koko naapurusto tuntui olevan hiirenhiljainen. Gina ei voinut sille mitään. Hänen mieleensä tuli ensimmäiseksi Shane, oma isänsä, jolla oli mielisairaalamenneisyys.

Tutkiessaan pihaa Gina löysi jotain, mitä ei ollut lapsuudessaan nähnyt kertaakaan. Omituinen kirja. Hän muisti äitinsä joskus maininneen puhelimessa, että pihalla oli sellainen. Kun Gina koski kirjan kellastuneita sivuja, se puraisi häntä! Gina kirkaisi kivusta. Kun hän viimein pääsi irti kirjan otteesta, tippui hänen kädestään veritippoja.

Gina jatkoi pihan tutkimista. Ehkäpä ketään ei vain ollut kotona. Tämä ajatus ei tosin paljon lohduttanut Ginaa. Aiemminkin hänen pahat aavistuksensa olivat osuneet oikeaan. Lopulta Gina löysi pienen metsikön. Puiden alla makasi mytyssä Niitty - Ginan äiti, jonka otsalta valui veri. Niitty vapisi, kun kun kuuli askelia. Hän pelkäsi Shanen palaavan.

"Äiti!" Gina huudahti ja riensi halaamaan Niittyä. Nainen itki tyttärensä olkaa vasten. "Se oli Shane..." Niitty kuiskasi. Ginakin alkoi vapista. Hänen olisi pitänyt arvata tämä. Hänellä oli ollut arveluttava olo isänsä seurassa aina lapsuudesta asti. "Piilouduin metsikköön. Gina, en uskalla mennä sisälle katsomaan, miten kolmosten kävi!"

Gina terästäytyi. "Äiti, otetaan halot ja painutaan sisään"

~

Shane oli aivan muualla. Hän piillotelli vanhassa tutussa ravintolassa. Siinä ravintolassa, missä hänen ja Niityn suhde oli saanut merkittävän käänteen. Hän ei ollut käynyt täällä vuosiin, mutta paikan tuoksu oli tuttu, samoin henkilö, joka ohjasi hänet pöytään.

 Lähestyessään tuttua pöytää Shane kuuli päässään ääniä, ääniä menneisyydestä.

"Niitty,yksin on tylsä asua.... mutta sinun kanssasi"

Tässä ravintolassa Shane oli myös kosinut Niittyä.

 "Tässä on pöytäsi, herra Columbus" , ravintolan johtaja sanoi. Shane yritti etsiä pöydästä jotain merkkejä siitä, että vuosia takaperin hän ja Niitty olivat menneet naimiseen sen luona. "Tänään et sitten tullutkaan kauniin vaimosi kanssa" hymyili johtaja. Shane vilkaisi naista, ja nyökkäsi hilliten raivonsa. Hän ei voinut uskoa, että oli lyönyt Niittyä kirveellä ja uhkaillut kolmosia, se oli liian paha asia. Shanehan rakasti perhettään. Mutta vihasi nyt itseään.

 Ruokalista oli uudistunut viime kerrasta, mutta paikan henki oli täysin samanlainen. Shane päätti, ettei palaisi enää ikinä kotiinsa, vaan antautuisi poliisille, ja sitä kautta varmaankin pääsisi takaisin mielisairaalaan. Mutta ensin hänen oli syötävä hyvin, ja käytävä vielä yhdessä paikassa.

 "Mitä tilasinkaan silloin Niityn kanssa...." Shane muisteli itsekseen.

Pian hän muisti sen.

 "Mitä ruokaa saisi olla?" hymyili paikalle saapunut tarjoilija. Shane tilasi omenatorttua, se oli ollut tavallaan hänen ja Niityn kihlajaisateria.

"Tulee pian" tarjoilija lupasi. Shane nyökkäsi. Kun tarjoilija poistui, hän alkoi miettimään lapsiaan, etenkin Ginaa ja Paulieta. Ginalla oli ollut viileät välit häneen lapsuudesta asti. Hän arvaisi varmasti heti paikalle saavuttuaan, että Shane olisi eilisten tapahtumien takana.

 "Omenatorttu, olkaa hyvä!" kuului ääni, joka keskeytti Shanen ajatukset. Mies sai eteensä herkullisen näköisen tortun, mutta se herätti ainoastaan kipeitä muistoja. Shanen mieleen palasivat kaikki onnelliset tapahtumat heidän suloisessa pienessä kodissaan. Lämpimät kesät ja riemukkaat talvet. Ginan ja Paulien leikit. Hetki kun kolmoset syntyivät, ja Niityn sisko Anne tuli vierailulle.

 Silti Shane alkoi pistellä omenatorttua poskeensa.

 Syötyään Shane poistui ravintolasta luudalla lentäen, kohti seuraavaa paikkaa.

 Se oli oikeustalo. Sama oikeustalo, jossa Shanen entinen rakastettu, mielisairaalassa työskennelyt Krisse oli selvinnyt syytteistä. Tuolloin Krisse oli lähes tappanut raskaaana olevan Niityn, jonka ei aavistanutkaan olevan raskaana.

 Shane teki päätöksensä hetkessä. Hän kiipesi oikeussalin katolle, ja katsoi alas. Hänen niskansa katkeaisivat hypystä. Shane oli ansainnut sen, omasta mielestään.

 "Hyvästi, rakkaat" Shane kuiskasi, ja hyppäsi alas.

 ~

 Gina olisi halunnut palata yliopistolle, mutta hänen piti nyt autella äitiään, kun Annekin oli muuttanut pois. Sen lisäksi Ginan hysteerisen itkukohtauksen aiheutti hänen isänsä. Gina oli aina vihannut isäänsä, muttei uskonut tämän pystyvän murhayritykseen.

 

 Niitty oli jo päässyt suurimman järkytyksen yli kun kolmosetkin olivat kunnossa, mutta sitä seurasi murskaava suru. Nainen itki päivät pitkät. Monena päivänä, kuten tänäänkin, hän etsi itsestään jotain vikaa. Jotain, mikä sai Shanen pimahtamaan. Niitty mietti, olisiko hänen sittenkään pitänyt tehdä katoamisilmoitusta miehestään. Tuskinpa Shane löytyisi enää koskaan. Mutta silloin puhelin soi.

 Niitty riensi vastaamaan.

"Niitty Columbus, miehesi Shane Columbus on löytynyt. Hän hyppäsi oikeustalon katolta. Herra Columbus on vajonnut koomaan"

Siinä oli sitten se osa. Toivottavasti kelpasi :D